Näin lähestyvän vuoden vaihteen kunniaksi kaivelen vähän mennyttä syksyä reilun 7000 sanan edestä. Satunnaisia kuvia syksyn vaihtojakson varrelta höystettynä epämääräisellä tajunnanvirralla, olkaa hyvä! Kuvat on lainattu kotiin lähteneiltä slovakeilta, Katkalta ja Zuzkalta. Ainoan meikäläisen kuvan tunnistaa siitä, että siinä ei ole ihmisiä… (lisää…)
Archive for Joulukuu, 2009
Tikulla silmään
Torstai, Joulukuu 31st, 2009Joulukuun pukit
Torstai, Joulukuu 24th, 2009Tämä saattaa jäädä viimeiseksi viestikseni täällä. Jos minusta ei kuulu aaton jälkeen, niin peikkomuorin iso musta kissa on syönyt minut. Pahis-kissa syö nimittäin kaikki, jotka eivät saa vaatteita joululahjaksi. Oppivathan lapset arvostamaan pehmeitä paketteja, PRKL.
Joulunajan nuhteesta vastaavat täällä kolmetoista joulupukkia, jotka alun perin ovat olleet jonkin sortin peikkoja. Sittemmin peikot ovat valjastettu joulumarkkinoiden käyttöön lisäämällä heille valkoiset parrat ja punaiset nutut. Pääpahiksena häärii edelleen peikkojen äiti Grýla, joka pistää pataansa porisemaan kaikki lapset, jotka eivät osaa käyttäytyä joulun alla. Oppivathan lapset tottelemaan vanhempiaan, PRKL.
Joulupukkipeikot tulevat perheiden vieraiksi yksi kerrallaan alkaen 12. joulukuuta. Jokainen peikko laittaa kilteille lapsille pienen lahjan kenkään, tuhmien tyytyessä raakaan perunaan. Kansantarun mukaan kukin peikko viipyy perheen riesana kaksi viikkoa, aattona saapuvan peikon lähtiessä loppiaisena.
Jokaisella joulupukkipeikolla on oma pikantti pakkomielteensä, joka aiheuttaa harmia peruskansalaisille. Esimerkiksi ensimmäisenä saapuvalla peikolla on hurja himo lampaan maitoon ja jäykät polvet. Muut peikot ovat myös ruoan perään, eräs nuolee kattilan ja toinen kulhon pohjia, kolmas varastaa makkaroita, neljännen syödessä talouden maitorahkan (skyr) ja niin edelleen. Oppivathan arvostamaan joulunajan ruokaa, ennen wanhaan kaikesta oli pula, PRKL.
Osa peikoista saa kiksejä yksinkertaisesta kiusanteosta. 18. joulukuuta taloon astelee ovia paukutteleva peikko, pari päivää myöhemmin tulee ikkunoista tirkistelijä. Tässähän tulee aivan kotoisa tunne, kun tupa on täynnä kaikenkarvaisia sekopäitä.
Pohjoinen mielentila
Tiistai, Joulukuu 22nd, 2009Alkunäytös
Hän tapaa syyskauden kämppiksensä ensimmäistä kertaa elokuun lopussa. Aluksi Häntä epäilyttää jakaa asunto ja vapaa-aika seuraavat kolme ja puoli kuukautta neljän nauravan ulkomaalaisen kanssa.
Hän oppii pian viihtymään uusien kämppisten kanssa. Pelkkä asunnon jakaminen muuttuu nopeasti ystävyydeksi monien autoretkien, juhlien, baari-, leffa-, peli- ja tanssi-iltojen sekä muiden yhdessä koettujen aktiviteettien myötä. Tajuaapa Hän lopulta ihastuneensakin, kuten kunnon draamassa konsanaan. (lisää…)
Pelimiehen päiväkirja
Torstai, Joulukuu 17th, 2009Tämän syyskauden aikana olen löytänyt uudestaan kortti- ja lautapelien pelaamisen ilon. Tästä saan kiittää slovakialaisia kämppiksiäni, Katkaa ja Zuzkaa, jotka toivat mukanaan Settlers of Catanin ja spagettiwestern-aiheisen Bang!-korttipelin. Lisäksi Human–Computer Interaction -kurssin takia tuli pelattua melko paljon Risk-lautapeliä, jonka nörtti opettajamme lahjoitti kurssin ajaksi käyttöömme. (lisää…)
Salmiakkivenepakolainen
Maanantai, Joulukuu 7th, 2009
Suomen Islannin suurlähettiläs muisti minua pari viikkoa sitten kutsulla itsenäisyyspäivänvastaanotolleen Reykjavikiin. Vaikka kutsu olikin todennäköisesti once-in-a-lifetime tilaisuus, niin jätin silti menemättä. Puvun hankkimisen/lainaamisen vaiva ja 400 kilometrin edestakainen matkustaminen painoivat vaa’assa skumppalasia ja kuivaa pönötystä enemmän.
En sytyttänyt kynttilää enkä juhlistanut muutenkaan Suomen itsenäisyyspäivää. Sen verran kuitenkin tunteilin, että laitoin Sibeliuksen Finlandian soimaan. Crescendon keskellä huomasin, että kuuntelen kuulokkeistani virolaisen kapellimestarin johtamaa Göteborgin sinfoniaorkesteria.
Voileipäkakun ja nauriskukon sijaan söin tomaattista kikherne-currya täysjyväriisillä. Tunteet nousivat pintaan, kun sipuli sai silmäni vuotamaan ja olin leikata sormeani. Hieman ennen ilta seitsemää Suomen aikaa – Katatonian johdatellessa minua suomalaisten lanseeraamaan melankoliaan – avasin salmiakkiaskin, suljin silmäni ja vaivuin ajatuksiini.
Mistä suomalaisista asioista ja piirteistä olen ylpeä? Mitä kaipaan Suomesta? Mikä minussa on suomalaista? Kun vajosin järvien, saunan, rehtiyden, vähäsanaisuuden ja muiden kliseiden sekä stereotypioiden ohi, niin jäljelle ei jää oikein mitään konkreettista.
Olen täynnä uusia kysymyksiä. Minkä takia kaipaan perhettäni ja muita Suomessa olevia läheisiäni ja ystäviäni? Suomalaisuuden takia vai pelkästään siitä syystä, että olen oppinut tuntemaan heidät ja jakanut osan elämästäni heidän kanssaan? Olenko minä vähemmän suomalaisempi kuin lähtiessäni palatessani täältä takaisin Suomeen?