Archive for Maaliskuu, 2010

Purkaus etelässä

Maanantai, Maaliskuu 22nd, 2010

Ihminen on terve, kun se kirjoittaa, totesi jo Aatu aikoinaan viimeistellessään Taisteluansa. En tiedä, olenko terve vai terapian tarpeessa, mutta tässäpä paluuni kirjoittajien kirjoihin. Pohjoinen mielentila on saanut väistyä, pelästyi kai äänekästä italialaista. Hänen mukaansa kevään väri on miehillä violetti, joka näkyy erityisesti paidoissa ja asusteissa. Violetti rantautuu odotettavasti tänne pohjoiseen parin vuoden viiveellä, mutta muodin aallonharjalla surffaavat lukijani ottanevat vinkistä vaarin jo nyt.

Tulivuoren purkaus kartalla - klikkaa isommaksiTsunameista puheen ollen, Islanti sai oman osansa luonnonvoimauutisoinnista tulivuoren purkauduttua lauantain ja sunnuntain välisenä yönä maan eteläosassa. Valitettavasti Akureyri on sen verran kaukana pohjoisessa, etten päässyt evakuoitavaksi. Sen verran voimakas purkaus kuitenkin oli, että heräsin sunnuntaina äidillisen huolestuneeseen tekstiviestiin, josta sain siis ensimmäisenä tiedon tulivuoresta. Kiitos siitä. :)

Äidin vaistoista puheen ollen, uusi Mokoman single on kuohuttanut tunteitani viime aikoina. Jo Stam1nan enteilevästi nimetty Viimeinen Atlantis käänsi Ruotsi–Suomi-maaottelun kotimaani hyväksi. Uskon, että Mokoman uusi kokopitkä lyö viimeisen naulan arkkuun rantautuessaan soittolistalleni lähiviikkoina.

Tajunnanvirrasta puheen ollen, yritän suunnata majakkani valon kohtia Suomea, sitä eniten tarvitseville. Kerään taskut täyteen kiviä, mutta tunnen vetoa enemmän Amélie Poulainiin kuin Virginia Woolfiin. Annan kaiken ja enemmänkin, jos viha kaikkoaa.

Täällä ei ole mitään nähtävää

Torstai, Maaliskuu 18th, 2010

Koska täältä pohjoisrintaman poterosta ei kuulu mitään uutta, voitte tyydyttää reality-nälkäänne seuraavilla kollegoideni blogeilla. Omia päivityksiä tulee sitten joskus keväämmällä.

Kämppikseni Jarkko tarinoi vaihtarielämästään täällä Akureyrissä englanniksi blogissaan That donut ain’t fucking around. Lue miltä elämä täällä Akureyrissä näyttää toisen suomalaisen silmin. Usein lyhyempää ja ytimekkäämpää kirjoitusta, kuin meikäläisellä. Jarkon tyyli puree ainakin minuun. (lisää…)