Ilmainen olut ei sovi suomalaisille

Orientaatiopäivä koululla

Keskiviikkona 26.8. oli ensimmäinen vaihtareiden orientaatiopäivä Akureyrin yliopistolla. Meitä vaihto-oppilaita on noin 20 kappaletta, suurin osa entisestä suuresta ja mahtavasta Neuvostoliitosta itsenäistyneistä maista: Puola, Latvia, Liettua, Slovakia ovat melko vahvasti edustettuina. Poikien osuus vaihtareista on noin kolmannes, loppujen ollessa – enemmän tai vähemmän – hemaisevia tyttöjä.Täytimme hakemukset islantilaista sosiaaliturvatunnusta (kennitala) varten, tutustuimme Stefaniaan (Akureyrin vastine Metropolian Tuubille, koulun omalle intranetopiskelupalveluhässäkälle) sekä teimme tietenkin pienen kierroksen koulun tiloissa. Välissä ehdimme testata koulun kahvila/ruokalan, jossa saa arkisin 800 kruunulla (4,5 €) maittavaa(?) liha- ja kasvisruokaa salaatin kera. Ruoka ei pärjännyt Laurean tai Unicafen tarjonnalle hintatasosta puhumattakaan, joten kouluruokailut saattavat jatkossa jäädä vähälle.

Keskiviikkona vietimme iltaa paikallisessa ravitsemusliikkeessä Café Amourissa, jossa opiskelijoille tarjottiin 500 kruunulla (hieman alle 3 €) paikallista hanaolutta. Normaalisti hanaolut maksaa 800–900 kruunua, joten kaipa olutta pitää opetella juomaan, varsinkaan kun islantilaiset eivät tunne käsitettä hanasiideri.

Aktiviteetteja ja ilmaista olutta

Perjantaina Islannin sää pani parastaan: navakka pohjoistuuli tarjoili 8 asteista meri-ilmaa sateen kera suoraan päin näköä. Suuntasimme iltapäivällä Akureyrin leirintä- ja aktiviteettipuistoon, jossa kisailimme pienryhmissä yhdessä uusien islantilaisten opiskelijoiden kanssa. Varsinkin floosball-kenttä oli nerokas ja hauska kokemus. Puolentoista tunnin aktiviteettikierroksen jälkeen oppilaskunta tarjosi ilmaista olutta ja grillinakkeja hodareiden kera.

Tiimipeli - thumbnailFoosball-taisto - klikkaa kuvaa isommaksiFloosball-peli - klikkaa kuvaa isommaksi

Aktiviteettien jälkeen ehdimme käydä asunnoillamme suihkussa ja pitämässä yllä hyvää sykettä iltaa varten. Illan hämärtyessä suuntasimme taas Café Amouriin, jossa virtasi ilmainen olut ja valkoviini! Kuin ihmeen kaupalla selvisin koitoksesta takaisin asunnolle ja sain myös avaimen sopimaan ulko-oven lukkoon pienen tähtäilyn jälkeen (Islannin yöt ovat erittäin hämäriä!).

Kulttuuria Akureyrin illassa

Lauantaina järjestettiin erilaisia tapahtumia ympäri Akureyriä kaupungin perustamispäivän kunniaksi. Suurin osa tapahtumista meni meikäläiseltä ohi, mutta illalla menimme keskustaan kuuntelemaan muutamaa paikallista bändiä ja seuraamaan liikkuvaa sirkustanssiakrobatiaperformanssi-kulkuetta. Ilta laitettiin pakettiin Kaffi Akureyrissä, jossa istuimme iltaa parin tuopin verran ennen nukkumaan menoa.

Share and Enjoy:
  • Print
  • Digg
  • Sphinn
  • del.icio.us
  • Facebook
  • Mixx
  • Google Bookmarks

Tags: ,

4 Responses to “Ilmainen olut ei sovi suomalaisille”

  1. Eetu kirjoitti:

    Teknisesti lahjakkaampi vaihtarikaverini Jarkko lisäsi lauantain karkeloista hienon video-reemiksin Youtubeen: http://www.youtube.com/watch?v=OLmr4zBPpTI

  2. Pia Tuovinen kirjoitti:

    Wau! Railakasta ohjelmaa näyttää olleen, niin videon kuin tekstinkin perusteella! Ja joululaulukausikin on siellä jo avattu!

  3. Lauri kirjoitti:

    Oluesta oon kylla helvetin kateellinen! Taalla on suorastaan nihkee meno alkoholin suhteen.. Paikallisessa puulaakissakin tarttee kahet henkkarit (esim ajokortti ja luottokortti) etta saa jotain mukaansa.

    Eli taa on kyl meinannu melko hidasta yhteenhitsautumista meian vaihtariporukan kohdalla :P

    BLAME CANADA!

  4. Eetu kirjoitti:

    Täällä ruokakaupoissa myydään vain ykkösolutta. Sanomattakin selvää, että kaupungin ainoa alkoholikauppa on varsinkin perjantaisin tupaten täynnä.

    Multa on kerran kysytty papereita ja sekin oli baariin sisään mennessä. Passi oli jäänyt kotio, mutta onneksi pääsin sisään kuvattomalla Kela-kortilla. ;)