Kaksisataaseitsemänkymmentäyhdeksän päivää sitten jätin taakseni Suomen graniittisen kallioperän. Tätä kirjoittaessani jäljellä olevat päiväni Islannissa pystyy laskemaan yhden käden sormilla ja silloinkin jää muistipaikkoja vapaaksi (olettaen, että käyttää EU:n hyväksymää viisisormista laskuyksikköä).
Viime elokuussa, ennen lähtöäni Islantiin, koin lyhyen paniikkikohtauksen vaipuessani uneen erään toiminnantäyteisen päivän päätteeksi. Kauhukuvat eksyksissä ja yksin Islannista olevasta Eetusta vyöryivät ylitseni. Kaikki oli synkkää, vierasta ja tuntematonta. Todellisuus osoittautui kuitenkin helpommaksi ja sain heti tänne saavuttuani avukseni muita toisilleen tuntemattomia vaihtareita.
Nyt odotan mielenkiinnolla, iskeekö samanlainen pelkotila minuun laskiessani päiviä ja tunteja paluuseeni Suomeen. Ainakaan en pysty kunnolla käsittelemään ajatusta ennen sen kokemista. Paluuni yhdeksän kuukauden ulkomailla olon jälkeen on yhtä uusi ja vieras kokemus kuin tuloni tänne. Ainoana poikkeus on, että tällä kertaa minua vastassa ei ole täysin tuntemattomia henkilöitä.
Paluu todellisuuteen
Jossain vaiheessa vaihtojaksoani ajattelin, että aika Islannin ulkopuolella olisi pysähtynyt. Melko helppoahan se toisinaan oli, kun minkään valtakunnan uutisia ei tullut seurattua ja yhteydenpito Suomen joukkoihin on ollut vähän niin ja näin. Muutama uutinen kotirintamalta pudotti minut kuitenkin pilvilinnastani. Sen jälkeen olo on ollut kuin Robin Williamsilla siinä koukkuleffassa – elokuvassa, jonka loppu saanee minut vieläkin itkemään.
Aikani Mikä-Mikä-Maassa on kulumassa loppuun. Lennän takaisin Suomeen, jossa elämä on mennyt eteenpäin. Ihmiset ovat edenneet opiskeluissaan, töissään ja elämässään yleensä. Minun pitää etsiä ja kuroa kiinni kadottamani aika, jonka olen viettänyt seikkaillessani eksoottisella saarella.
En toki miellä aikaani Islannissa tuhlatuksi. Päinvastoin, jos/kun onnistun Suomeen kotiutumisessa, olen yhdeksän kuukautta rikkaampi. Uskon, että aikani Islannissa painaa vaakakupissa Suomessa menetettyjä kuukausia enemmän. Minun pitää vain pitää mielessä, että koko Suomi ei ole ollut yli puolta vuotta pysähdyksissä odottaessaan paluutani vaan olen palaamassa tulevaisuuteen.
Paluu arkeen
”On mukavaa olla rappiolla, olla vaan täysi nolla.” Lainaan Ismo Alangon lisäksi Esko Valtaojaa. Otin hetkestä kiinni ja pakenin muuttumattomalta tuntuvaa arkeani Islantiin. Loma on nyt lopussa ja uusi muutos edessä. Minun on opeteltava uudestaan käyttämään kalenteria ja ottamaan vastuuta. Muuntautumiseni täydestä nollasta jonkinlaiseksi ykköseksi ottaa oman aikansa, joten olkaa kärsivällisiä.
Erilainen Islanti
Sain nimettömänä pysyttelevältä lähteeltä vinkin, että kannattaa opetella vastamaan, mikä Islannissa oli niin hienoa ja miten suomalaiset ja islantilaiset eroavat toisistaan. Harjoittelen hieman tähän loppuun vastauksiani.
Jos jääkarhuilla ratsastamista ja igluissa asumista ei lasketa, niin islantilaiset ovat melko samankaltaisia suomalaisiin nähden. Alkuun paikalliset ovat yhtä varautuneita kuin jäyhät suomalaiset. Uskallan tosin väittää, että täällä juttuseuraa saa muutamaa tuoppia aikaisemmin. Tuntemattomat vastaantulijat tervehtivät ja autot pysähtyvät keskelle tietä, jos vain ajatteleekin kadun ylittämistä.
Yhdysvaltojen vaikutus näkyy varsinkin citymaastureiden määrässä ja autolla joka paikkaan ajamisena. Puunhalaajapuoleni pettyi siitä, että suurin osa islantilaisista tuntuu ottavan ehtymättömän puhtaan luonnon ja energian itsestäänselvyytenä. Kierrättäminen on tehty erittäin vaikeaksi, joten suurin osa islantilaisista ei sitä harrasta.
Luonto ja Akureyrin pienuus viehättävät minua eniten. Raikasta vuoristoilmaa ja mahtavia maisemia riittää heti ovesta ulos astuttuaan. Keskustan baareista on alle kilometri kontattavaa kotiin ja kouluun sekä kauppaan kävelee alle vartissa. Ei puolen tunnin metro- tai junamatkoja keskustaan. Jos joskus sattuu täällä bussia tarvitsemaan, niin se on ilmaista – tosin aikataulun kanssa pitää olla tarkkana bussien kiertäessä linjojaan vain kerran tunnissa.
Otan melko varmasti suunnakseni toisen tähden oikealta ja vierailen Islannissa vielä joskus tulevaisuudessa. Nyt kuitenkin alan pakata tavaroitani ja valmistaudun Suomessa odottaviin haasteisiin.
Tags: kotiutuminen, metafysiikka