Koulunkäynti häiritsee vaihto-opiskelua

Edellisten blogimerkintöjen perusteella moni on saattanut vetää hätäisen johtopäätöksen, että opiskelijavaihtoni täällä Islannissa on ollut pelkkää oluen juomista ja juhlimista. Tämä ei kuitenkaan pidä täysin paikkaansa. Myös erinäiset viinit, vodkat ja muut väkijuomat ovat tulleet syksyn mittaan tutuiksi. Lonkeroa ja kuivaa siideriäkin tulisi juotua, jos niitä vain olisi tarjolla.

Koulunkäynniltä ei voi välttyä, jos mielii saada Kelan ja koulun rahoittamaan vaihto-opiskeluaan, joten aiken tämän nestetankkauksen keskellä on tullut käytyä myös koulussa. Kunhan joulukuun tentit menevät läpi, niin syksyltä kertyy 30 opintopistettä. Välillä tietysti harmittaa, kun aamuyöhön venyvä syvällinen metafyysinen keskustelu ja vapaa läpän heitto muiden vaihtareiden tai paikallisten kanssa pitää jättää väliin ja keskittyä aamuyöhön venyvään koulutehtävien viimeistelyyn.

Algorithms and Data Structures

Algoritmi-kurssi osoittautui onnekseni sopivan haasteelliseksi ja mielenkiintoiseksi. Tosin olen edelleenkin vakuuttunut, että minusta ei tule isona (Java-)ohjelmoijaa. Kurssityöt aiheuttivat melko paljon päänvaivaa, mutta uskon, että olen parempi ihminen tutustuttuani järjestely-algoritmien optimoimiseen ja syöpäsimulaattorin sielunelämään.

Game Programming

Peliohjelmointi-kurssi yllätti myönteisesti. Ensimmäisen puolen kurssista käytimme tekstiseikkailun kirjoittamiseen tutustumisenarvoisella Inform-ohjelmointikielellä ja -ympäristöllä. Toisen puoliskon aikana kävimme läpi Java-pelien perusteita. Kurssitöinä syntyi lentokenttä-tekstiseikkailu ja lyhyt tutkielma Breakout-pelin Java-versiosta.

Algoritmi- ja peliohjelmointi-kurssin opettaja on skotlannista kotoisin oleva herrasmies. Talonmies Willien aksentilla puhuvan opettajan huumori puree minuun ja pitää mielenkiinnon yllä tunneilla.

Human–Computer Interaction

Mitä saadaan, kun laitetaan liverpoolilainen 5-tähden nörtti opettamaan käyttöliittymäkurssia? Muodollisen tohtoritason pätevyyden hän on tietenkin hankkinut tutkimalla silmän liikkeisiin perustuvia käyttöliittymiä Yhdysvaltain armeijan piikkiin. Ehdottomasti tämän syksyn mielenkiintoisin ja hauskin kurssi.

Kurssityönä suunnittelimme, arvioimme ja suunnittelimme paremmin käyttöliittymän Risk-lautapelin tietokoneversiolle. Parityönä toteutettuun projektiin kului lukematon määrä tunteja. Varsinkin, kun olen perinyt ylisuorittaja/perfektionisti-geenin ja parinikin halusi kivuta aidan korkeimman kohdan yli. Välillä tosin tuntui että kipusimme takapuoli edellä, mutta eipähän näin jälkeenpäin tarvitse häpeillä magnum opustamme. Ainakaan paljoa…

Icelandic as a foreign language

Ég heiti Eetu. Ég er tuttugu og þriggja ára gamall strákur frá Finnlandi. Islannin ihmeellistä kieltä on tultu opiskeltua kuuden opintopisteen edestä. Edeltävän fraasin lisäksi osaan kysyä ”uskotko kummituksiin?” ja laskea yhdestä 999 999:ään. Islannin koukeroinen kieli ansaitsee tarkemman blogikirjoituksen joskus myöhemmin.

Icelandic nature

Kävin valassafarilla, opin liikkumaan Islannin metsissä (”If you get lost in Icelandic forest, just stand up.”) ja kirjoitin neljä esseetä aiheista: turska ja silli, tulivuoret, ilmastonmuutos Islannissa sekä Islantiin tuodut kasvit ja eläimet. Tiedän siis nykyään kaiken Islannin luonnosta, kasveista ja eläimistä.

Oppitunteja oli yhteensä viikossa keskimäärin 15. Maanantait tietenkin vapaata, tiistaisin koulua klo 10–17 ja torstaisin 8–14. Luontokurssin tunnit tai retki oli joko keskiviikkoisin tai perjantaisin viikosta riippuen.

Selvisin Islannin kielen esitelmästä ja suullisesta kokeesta, virkamiesruotsin voisi minun puolestani vaihtaa virkamiesislantiin. Käyttöliittymäkurssin koe oli ja meni, ei siitä sen enempää… Vielä pitäisi tsempata 9. päivän pelikurssin koe ja 14. päivän algoritmit, ennen hiljentymistä joulun viettohon. Koulu jatkuu näillä näkymin tammikuun 11. päivä.

Ohessa linkit osaan kurssitöistäni, jos/kun joitain stalkkereita kiinnostaa:

Share and Enjoy:
  • Print
  • Digg
  • Sphinn
  • del.icio.us
  • Facebook
  • Mixx
  • Google Bookmarks

Tags: ,

3 Responses to “Koulunkäynti häiritsee vaihto-opiskelua”

  1. Eetu kirjoitti:

    Tekstiseikkailun pelaamiseen tarvitset zblorb-tulkin. Windowsille ja sun muille Frotz sekä Macille Zoom.

  2. Pia kirjoitti:

    Vai että perfektionisti geeni! :)

  3. Joel (Nimi muutettu) kirjoitti:

    miksei sul oo tääl yhtään kuvaa täällä?