Kutsu minua Eetuksi. Olin torstaina valassafarilla, joka oli osa meitä vaihtareita varten järjestettyä Icelandic Nature -kurssia. Siitä lähtien Mastodonin Leviathan-albumi on soinut lähes taukoamatta kuulokkeistani. Vaikka kaskelotin sijaan näimme vilauksia lahti- (Balaenoptera acutorostrata) ja ryhävalaista (Megaptera novaeangliae), oli veneretki kokemuksena hieno.
Retkemme alkoi iltapäivällä 30 kilometrin automatkalla Akureyristä pohjoiseen, reilun sadan asukkaan Hauganesin kylään. Siellä vaihdoimme kulkupelimme veneeseen, jolla jatkoimme matkaa pohjoiseen, avomerelle päin. Retken tarkoitus oli bongata valaita ja kokeilla kalastamista. Perus turistipuuhaa siis. Koska Ahab ja kumppani olivat opettajamme serkkuja, vältimme turistihinnat ja maksoimme retkestä 1500 kruunua (n. 8,5 €) per sierainpari.Reissu oli sen verta jäätävää sisäistä taistelua kikherne-kastiketta ja täysjyväfusillia vastaan, etten – ainakaan näin jälkikäteen ajateltuna – olisi kyseisestä elämyksestä enempää maksanutkaan. Metaforia ymmärtämättömille väännettäköön rautalangasta, että olin pukeutunut hieman köykäisesti ja tulin lievästi merisairaaksi. En puhunut kuitenkaan norjaa vaikka kyseinen maa on tällä hetkellä ainoa kansainvälisen valaanpyyntikomission (IWC) jäsenmaa, joka harjoittaa kaupallista valaanpyyntiä.
Itse valaat eivät meistä hihkuvista ja kameroiden kanssa heiluvista turisteista välittäneet, vaan nousivat vain satunnaisesti pintaan, sukeltaakseen taas viideksi minuutiksi pinnan alle möllöttämään. Tyydyin yhteen vuoden luontokuvaan ja seurasin suurimman osan ajasta oikukkaita valaita miinuslinssieni läpi. Sanomattakin selvää, että illalla Facebook oli täynnä hehkutuksia ja kuvia kuohujen keskellä olevista epämääräisistä mustista möykyistä.
Metsästimme valaita sen verta pitkään, että kalastusosiolle jäi vajaa puolituntia aikaa. Onneksi sentään turskat (Gadus morhua) olivat yhteistyöhalukkaita ja tarttuivat syöttiin lähes heti vieheen upotessa veden pinnan alapuolelle. Turskien lisäksi ongimme ylös muutaman sillin (Clupea harengus) sekä pikkupunasimpun (Sebastes viviparus).
Reissun jälkeen maistui kuuma kaakao – raakana tosin – koska paikallinen alkoholiputiikki ei minttuviinaa tunne.
Lisään myöhemmin viikonloppuna muutaman kuvan retkestä. Siihen asti saatte tyytyä Jarkon hienoon videokoosteeseen valas- ja kalastusretkestämme.
Video oli hieno! Tunnelma oli kuin Linnanmäellä!