Pohjoinen mielentila

Alkunäytös

Hän tapaa syyskauden kämppiksensä ensimmäistä kertaa elokuun lopussa. Aluksi Häntä epäilyttää jakaa asunto ja vapaa-aika seuraavat kolme ja puoli kuukautta neljän nauravan ulkomaalaisen kanssa.

Hän oppii pian viihtymään uusien kämppisten kanssa. Pelkkä asunnon jakaminen muuttuu nopeasti ystävyydeksi monien autoretkien, juhlien, baari-, leffa-, peli- ja tanssi-iltojen sekä muiden yhdessä koettujen aktiviteettien myötä. Tajuaapa Hän lopulta ihastuneensakin, kuten kunnon draamassa konsanaan.

1. luku: Suru

”Silmälasit ovat vain tiellä, kun aletaan kunnolla itkeä”, Hän toteaa. Hän lukee kortin vielä kertaalleen vaikka se onkin ilman silmälaseja haasteellista. Lopulta Hän ryhdistäytyy, niistää, pesee hampaansa ja menee nukkumaan.

2. luku: Tuska

He ovat oikeasti poissa. Talo tuntuu Hänestä niin tyhjältä. Heidän hyvästeleminen tuntui Hänestä paljon pahemmalta kuin elokuiset hyvästit kotimaassa.

3. luku: Epätoivo (Kaamos vallitsee*)

Aamulla lähtevä viimeinen kämppis ajaa Hänet toivottomaksi. Hän viettää seuraavat kaksi viikkoa kolkossa kymmenen huoneen talossa seinille kiiveten ja odottaen kevään vaihtareita.

Jälkinäytös

Väännän rautalangasta niille, jotka eivät intertekstuaalisuudesta välitä. Jos mulla kasvais parta, niin oisin kasvattanu kunnon sängen. Tänään selvisin kauppaan asti. Eilen katsoin Lars ”hyvän mielen elokuva” von Trierin uusimman, kun niin tykkään Dogvillestä ja Dancer in the Darkista.

Vaikka elämänilo tuntuukin lentäneen kohti Slovakiaa viime keskiviikkona, niin elämänhalua on vielä jäljellä. Ei siis tarvitse huolehtia, että ryhtyisin (itse)tuhoiseksi – jätinhän neljännen luvun kirjoittamatta. Vitamiinit ja hauskat askareet (”Eetu käy kirjastossa” ja ”Eetu tekee kotiviiniä” saavat toivottavasti ensi-iltansa vielä tämän vuoden puolella) pitävät mielen valoisana.

Vaikka rakkaimpani ovatkin toisaalla, niin en vietä joulua yksin. Toivottavasti ei kukaan teistäkään.

Statistiikkaa päivän pituudesta - klikkaa isommaksi

*Eihän täällä teknisesti mitään kaamosta ole, mutta saahan sitä välillä taiteilijan vapauden nimissä oikoa mutkia…

Share and Enjoy:
  • Print
  • Digg
  • Sphinn
  • del.icio.us
  • Facebook
  • Mixx
  • Google Bookmarks

Tags: ,

2 Responses to “Pohjoinen mielentila”

  1. Lauri kirjoitti:

    Kuulostaa jotenkin tutulta.. Tässä on nyt viikko sanottu moikkamoikkia jengille. Ei muuta ku tsemppii, sielt se kevät viel tulee!

  2. Pia kirjoitti:

    Halaus!