Posts Tagged ‘luonto’

Lopun alku

Perjantai, Toukokuu 28th, 2010

Opiskelijavaihtojaksoni alkaa olla loppua vaille valmis. Toisen polven insinööriopiskelijana minun tulisi tuntea tarvetta summata vaihtarikauden tavoitteet ja toteutumat, tehdä kaikesta kokemastani lukuja, tutkia syitä ja suhteita. Siispä työnnän tajunnanvirtani takaisin mieleni perukoille ja laadin listan tiedonjanoisille seuraajilleni. (lisää…)

Purkaus etelässä

Maanantai, Maaliskuu 22nd, 2010

Ihminen on terve, kun se kirjoittaa, totesi jo Aatu aikoinaan viimeistellessään Taisteluansa. En tiedä, olenko terve vai terapian tarpeessa, mutta tässäpä paluuni kirjoittajien kirjoihin. Pohjoinen mielentila on saanut väistyä, pelästyi kai äänekästä italialaista. Hänen mukaansa kevään väri on miehillä violetti, joka näkyy erityisesti paidoissa ja asusteissa. Violetti rantautuu odotettavasti tänne pohjoiseen parin vuoden viiveellä, mutta muodin aallonharjalla surffaavat lukijani ottanevat vinkistä vaarin jo nyt.

Tulivuoren purkaus kartalla - klikkaa isommaksiTsunameista puheen ollen, Islanti sai oman osansa luonnonvoimauutisoinnista tulivuoren purkauduttua lauantain ja sunnuntain välisenä yönä maan eteläosassa. Valitettavasti Akureyri on sen verran kaukana pohjoisessa, etten päässyt evakuoitavaksi. Sen verran voimakas purkaus kuitenkin oli, että heräsin sunnuntaina äidillisen huolestuneeseen tekstiviestiin, josta sain siis ensimmäisenä tiedon tulivuoresta. Kiitos siitä. :)

Äidin vaistoista puheen ollen, uusi Mokoman single on kuohuttanut tunteitani viime aikoina. Jo Stam1nan enteilevästi nimetty Viimeinen Atlantis käänsi Ruotsi–Suomi-maaottelun kotimaani hyväksi. Uskon, että Mokoman uusi kokopitkä lyö viimeisen naulan arkkuun rantautuessaan soittolistalleni lähiviikkoina.

Tajunnanvirrasta puheen ollen, yritän suunnata majakkani valon kohtia Suomea, sitä eniten tarvitseville. Kerään taskut täyteen kiviä, mutta tunnen vetoa enemmän Amélie Poulainiin kuin Virginia Woolfiin. Annan kaiken ja enemmänkin, jos viha kaikkoaa.

Tikulla silmään

Torstai, Joulukuu 31st, 2009

Näin lähestyvän vuoden vaihteen kunniaksi kaivelen vähän mennyttä syksyä reilun 7000 sanan edestä. Satunnaisia kuvia syksyn vaihtojakson varrelta höystettynä epämääräisellä tajunnanvirralla, olkaa hyvä! Kuvat on lainattu kotiin lähteneiltä slovakeilta, Katkalta ja Zuzkalta. Ainoan meikäläisen kuvan tunnistaa siitä, että siinä ei ole ihmisiä… (lisää…)

Turistikierros Reykjavikissa

Lauantai, Lokakuu 17th, 2009

Viime viikonloppuna tuli käytyä Reykjavikissa ja katsastamassa Islannin kaksi suurinta turistinähtävyyttä lounais-Islannissa. Geysir ja Gullfoss-vesiputous on nyt koettu, muutama uusi valokuva kerää bittipölyä kiintolevyllä ja muistot muuttuvat ajan kanssa jalometalliksi. Ei sillä, että katuisin reissulle lähtöä, mutta hieman tyhmältä tuntuu istua autossa 500 kilometriä muutaman nähtävyyden takia, joilla ei ole varsinaisen paikallisen elämänmenon kanssa mitään tekemistä. (lisää…)

Moby Dick

Lauantai, Lokakuu 3rd, 2009

Kutsu minua Eetuksi. Olin torstaina valassafarilla, joka oli osa meitä vaihtareita varten järjestettyä Icelandic Nature -kurssia. Siitä lähtien Mastodonin Leviathan-albumi on soinut lähes taukoamatta kuulokkeistani. Vaikka kaskelotin sijaan näimme vilauksia lahti- (Balaenoptera acutorostrata) ja ryhävalaista (Megaptera novaeangliae), oli veneretki kokemuksena hieno.

Retkemme alkoi iltapäivällä 30 kilometrin automatkalla Akureyristä pohjoiseen, reilun sadan asukkaan Hauganesin kylään. Siellä vaihdoimme kulkupelimme veneeseen, jolla jatkoimme matkaa pohjoiseen, avomerelle päin. Retken tarkoitus oli bongata valaita ja kokeilla kalastamista. Perus turistipuuhaa siis. Koska Ahab ja kumppani olivat opettajamme serkkuja, vältimme turistihinnat ja maksoimme retkestä 1500 kruunua (n. 8,5 €) per sierainpari. (lisää…)