Posts Tagged ‘musiikki’

Akureyrin yöelämä

Sunnuntai, Marraskuu 8th, 2009

No voihan vittu. Taas tuli perjantaina tuhlattua elämästään kolme tuntia keskustan tanssilattioilla. Oikeastaan se oli jo lauantaita, mutta vitunko väliä sillä. Tytöt halusivat juhlistaa alkavaa viikonloppua lähtemällä heilumaan musiikin tahdissa Akureyrin yöhön. Minun piti sitten herrasmiehen roolissa lähteä tietysti kavaljeeriksi ja antaa väärää kuvaa suomalaisesta perusluonteesta ja -käytöksestä. Vai onko kukaan teistä kuullut suomalaisesta kundista, joka lähtee vesiselvänä hytkymään Sedulan parketeille, aikomuksenaan pitää vain hauskaa? Sitä vähän minäkin. (lisää…)

Suomi – Finland PERKELE

Tiistai, Lokakuu 27th, 2009

Viime lauantaina tempaisin yhdessä suomalaisten kollegojen, Jarkon ja Ulrikan, kanssa järjestämällä muille vaihtareille ja parille paikalliselle opiskelijalle Suomi-aiheiset illanistujaiset. Ohjelmassa oli rehellisen alkoholin riipimisen (BYOB aka Bring Your Own Booze) lisäksi suomalaisten makujen maistelua, värilyhytelokuva Perkele, kiperä Suomi-visa sekä suomalaista musiikkia, josta ei ole maksettu Teosto-maksuja. (lisää…)

Viikonlopun musiikkitarjonta

Torstai, Lokakuu 8th, 2009

Perjantain DJ ei tarjonnut mitään erikoista. Soittolista alkoi Haddawaylla, jatkui Lady Gagan, Black Eyed Peasin ja nimettömien eurodance viisujen tahdissa kello kahden kliimaksiin, jolloin tiskijukka klikkasi MacBookistaan ”I Gotta Feeling” -biisin soimaan. Perjantain tanhut noudattivat tuttua kaavaa musiikin osalta pelottavan orjallisesti, ainoa merkittävä eroavaisuus edellisviikkojen diskojumputukseen oli sympaattinen(?) wanhan koulukunnan DJ, joka puhui ja hehkutti kappaleiden päälle.

Täytyy myöntää, että perjantain tanssitunneilla hetkensä, jotka sulattivat myös minun – paatuneen tunnelmanlatistajan – sydämen. Michael Jackson ja Saksan lahja maailmalle Culture Beatin ”Mr. Vain” toimivat aina. Lisäksi paikkana toiminut Sjallinn (Akureyrissä on enemmän kuin kaksi yökerhoa!) oli varsin viihtyisä ja toi mieleen kulttuuriareena Glorian alimitoitettua baaritiskiä myöten. (lisää…)