Posts Tagged ‘olut’

Tikulla silmään

Torstai, Joulukuu 31st, 2009

Näin lähestyvän vuoden vaihteen kunniaksi kaivelen vähän mennyttä syksyä reilun 7000 sanan edestä. Satunnaisia kuvia syksyn vaihtojakson varrelta höystettynä epämääräisellä tajunnanvirralla, olkaa hyvä! Kuvat on lainattu kotiin lähteneiltä slovakeilta, Katkalta ja Zuzkalta. Ainoan meikäläisen kuvan tunnistaa siitä, että siinä ei ole ihmisiä… (lisää…)

Piilolinssilude

Torstai, Marraskuu 5th, 2009

Viime perjantaina tuli taas hieman juhlittua. Tällä kertaa hyvän tekosyyn antoi viikonlopulle osunut Halloween-hömpötys, jonka takia baariin menoa varten piti vetää ykköset päälle. Nuukana opiskelijana kietouduin pariin idealsiteeseen ja valkaisin naamani kämppisten kasvo- ja luomiväreillä. Vaikka alkuillan juominen olikin hieman humalahakuista Visa Debit -kortin mentyä kuolioon, niin alla olevien poseerauskuvien syynä ei ole vahva humalatila vaan erään ystäväni viiltävän tarkka huomio siitä, että olen yleensä valokuvien takarivissä. (lisää…)

Viikonlopun musiikkitarjonta

Torstai, Lokakuu 8th, 2009

Perjantain DJ ei tarjonnut mitään erikoista. Soittolista alkoi Haddawaylla, jatkui Lady Gagan, Black Eyed Peasin ja nimettömien eurodance viisujen tahdissa kello kahden kliimaksiin, jolloin tiskijukka klikkasi MacBookistaan ”I Gotta Feeling” -biisin soimaan. Perjantain tanhut noudattivat tuttua kaavaa musiikin osalta pelottavan orjallisesti, ainoa merkittävä eroavaisuus edellisviikkojen diskojumputukseen oli sympaattinen(?) wanhan koulukunnan DJ, joka puhui ja hehkutti kappaleiden päälle.

Täytyy myöntää, että perjantain tanssitunneilla hetkensä, jotka sulattivat myös minun – paatuneen tunnelmanlatistajan – sydämen. Michael Jackson ja Saksan lahja maailmalle Culture Beatin ”Mr. Vain” toimivat aina. Lisäksi paikkana toiminut Sjallinn (Akureyrissä on enemmän kuin kaksi yökerhoa!) oli varsin viihtyisä ja toi mieleen kulttuuriareena Glorian alimitoitettua baaritiskiä myöten. (lisää…)

Ensimmäisen kuukauden yhteenveto

Torstai, Syyskuu 24th, 2009

Tänään, kuin varkain, tuli ensimmäinen kuukausi täällä Islannissa täyteen. Sen kunniaksi päätin laatia pienen listan oppimistani uusista asioista:

  • huoneeni kokolattiamatto kätkee pölyn tehokkaasti pois näköpiiristä ja mielestä
  • luonnosta löytyviä suklaarusinoita ei kannata syödä
  • hampaat tulisi harjata horisontaalisten liikkeiden sijaan vertikaalisin vedoin
  • kuivattua kalaa ei kannata syödä autossa, koska kalan voimakas haju valtaa koko tilan ja siitä murenee pieniä haituvia joka puolelle
  • varsinkin puolalaiset tykkäävät poseerata kameralle joka vuoren, kiven, järven, niemen ja notkon edustalla
  • eräs räkäkuppila myy pimeästi tölkkiolutta esimerkiksi myöhäisiä leffailtoja varten
  • alkoholi on yksikköhinnaltaan paljon edullisempaa isoissa pakkauksissa
  • ruokakaupat ovat auki seitsemänä päivänä viikossa, mutta aukeavat 10–12 välillä ja menevät kiinni 1800–1930 välillä, riippuen päivästä ja ketjusta
  • golf-kenttä kuuluu lähes jokaisen itseään kunnioittavan yli 500 asukkaan kylän vakiovarustukseen
  • Seyðisfjörður-kylän yökerhon soittolista on puolen tunnin pituinen
  • Akureyrissä ajetaan pillurallia enemmän kuin Keravalla ja Ylivieskassa yhteensä
  • islantilaisten kansallisherkku, mätä hai (Hákarl), ei ole oikeasti mätää (rotten) vaan käynyttä (fermented). Tämän asian opin oikeasti koulussa! Valitettavasti en ole vielä päässyt maistamaan kyseistä herkkua.

Suurin osa yllämainituista viiltävän tarkoista havainnoista perustuu henkilökohtaisiin empiirisiin tutkimuksiin. Nordplus – Truly a life-long learning experience!

Kunniattomat paskiaiset

Maanantai, Syyskuu 14th, 2009

Luku 1: Olipa kerran… lampaiden miehittämässä Islannissa

Filmi alkaa tällä kertaa puolelta päivin lauantaina, kun herään huoneeni oven jyskytykseen: ”Jos haluut nähdä lampaita, niin äkkiä ylös!” Ponkaisen sängyn pohjalta ylös, harjaan hampaat ja hotkin puuron naamaan (armeijassa opittu kikka, hotkimalla joka toisen lusikallisen väärään kurkkuun, syöminen käy paljon nopeammin). 50 minuutin päästä herätyksestä löydän itseni istumasta autossa suomalaisen, puolalaisen ja kahden islantilaisen kanssa. (lisää…)